Yöllä tuli kummallinen olo. Turvotusta, kasvot kuin kuu. Tykytystä.

Eilisen pyörälenkin jälkeen lonkkanivel kipeytyi, ja otin illalla Buranan. Olen ennenkin ajatellut, että se ei sovi minulle. Yölliset oireet ovat tuttuja, ja kun nyt mietin, niihin kaikkiin on liittynyt kyseinen särkylääke.

Paino oli noussut kilolla eilisestä. Voi se tietysti johtua pelkästään eilisestä urheilusuorituksesta.

Mietin kahdesti, uskallanko ottaa reduakaan tänään. Uskallan.

Vaaka palkitsi tänäänkin. Olo on mitä mukavin. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, enkä aio tässä koneella vanheta. Lähden pyöräilemään järven ympäri. Ei sitä tiedä, kuinka kauan tätä ihanuutta kestää.

Edit 12.49

Pyöräilin reippaasti noin tunnin ja kävin sen jälkeen uimassa. Syksyinen aurinko loisti, viljapellot tuoksuivat, monet kukat kukkivat vielä tien pientareilla. Näin muutaman neitoperhosen ja paljon sudenkorentoja. Kesäasukkaat siivosivat mökkipihojaan tai poimivat marjoja.

Kanervan kukinta on loppumassa. Ulpukoiden possut ovat komeita ja kiiltäviä.

On syksy, mutta se ei minua  enää masenna. Toki märkyys ja pimeys ovat ikäviä, mutta jospa tänä syksynä olisikin kirkasta ja kuulasta. Johan tuota sadekautta riitti! Kesän liikunnan pelasti tammikuussa hankkimani kuntopyörä. Jos ei voi lähteä ulos, kuntopyörä keskellä olohuonetta on helppo ratkaisu hoitaa päivän liikuntaosuus.

Diabetes nro 8/2008 sisälsi mielenkiintoista tietoa tutkimuksista.

Varsinkin viime aikoina kun terveysterroristit ja media ovat käyneet päälle kuin yleinen syyttäjä, olen pähkäillyt omaa syyllisyyttäni ylipainoon ja D2:een.

Mediahan menee yli siitä, missä aita on matalin: yksinkertaistaa tutkimustuloksia, vie ehkä suorastaan vierestä. Siihen toki olen minäkin tottunut. Leimataan ja ruoskitaan läskiä, joka ei ymmärrä omaa ja yhteiskunnan parasta. Paino jälkimmäisellä.

Siksi oli ihan mukavaa saada tutkimustiedosta vahvistusta omalle päättelylleni.

" Aiemmin ajateltiin, että raskausdiabeteksen suurimmat vaarat piilevät siinä, että se on vahingollista sikiölle ja altistaa äidin raskausmyrkytykselle. Nyt tiedetään, että sairaudella voi olla kauaskantoisempiakin vaikutuksia sekä äidin että lapsen terveyteen. --Äidin raskausdiabetes voi vaikuttaa lapsen kokoon: vauva saattaa painaa syntyessään yli 4,5 kiloa. -- Lapsi saa ikävän syntymälahjan, sillä hänellä on normaalikokoisina syntyneitä ikätovereitaan suurempi vaara sairastua diabetekseen."

- Voi, äiti parka ja raukka, kun minut synnytit, valitetaan suomalaisessa kansanlaulussakin. 

Syntymäni aikoihin ei tiedetty raskausdiabeteksesta mitään. Äiti ei varmaan käynyt neuvolassakaan, jos sellaista edes oli kylässä. Synnyin viisikiloisena. Olin äidin neljäs lapsi, ennen minua hänellä oli ollut keskenmeno ja myös minun jälkeeni. Diabetes todettiin äidillä vasta vuosia myöhemmin, kun hänen jalkaansa tuli kuolio. Äiti toki tiesi perimästään, hänen oma äitinsä oli kuollut hoitamattoman diabeteksen takia sappikivileikkaukseen.

Äitiäni ei muutenkaan voi syyllistää. Hän teki kaikkensa laihduttaakseen minua, niillä resursseilla mitä oli. Ammattitaidotontahan se oli, hänen toimintansa todennäköisesti aiheutti minulle reaktion - BEDin eli ahmimistaudin. Opin myös tukahduttamaan tunteeni ruualla. 

Samassa lehdessä geenitutkija Leena Palotie kertoo, että perimällä on merkittävä vaikutus lihomiseen. Lihomiselle altistavaa geeniprofiilia ei kuitenkaan vielä tunneta. Pelkkään lihomiseen liittyvistä ja tyypin 2 diabetekseen liittyvistä geeneistä osa menee päällekkäin. Kaikki lihavat eivät sairastu D2:een, eivätkä kaikki tautia sairastavat ole ylipainoisia.  Perimä selittää 25-40 prosenttia lihomisesta, Palotie kertoo.

Minun elämääni eivät nämä tutkimustiedot muuta, rauhoittavat korkeintaan syyllisyyden taakan painamaa oloani. Oma projektini jatkuu.

Eilen alkoi tehdä mieli karviaisia ja nauriita. Jokin nostalgian puuska varmaan. Kotikotona kasvatettiin aina nauriita, ja juuri näihin aikoihin  niitä alkoi olla saatavilla.

Tontillani on musta- ja punaherukoita, mutta ei karviaisia. Muistan muinaisen karvaisen lajikkeen; niitä ei saa enää mistään. Mutta kellertäviä ja punaisia löytyy.

Ostin torilta punaisia ja ahmin mielitekooni liikaakin. Popsin myös kaksi naurista.

Paino ei nyt ole laskenut, mutta ei noussutkaan. Eilen en jaksanut tehdä päivittäistä liikuntarutiiniani. Tänään ryhdyin keräilemään kuntopyörän kilometrejä jo aamusta. Sadetta saadaan, niin että uloskaan ei tee mieli.

 

Kävin äsken sienimetsässä. Saaliiksi sain kaksi herkkutattia ja muutaman kantarellin. Sanonta "syntyy kuin sieniä sateella" ei oikein vakuuta. Sadetta on saatu, mutta ei sieniä.

Retken jälkeen kävin vielä uimassa. Vesi oli viileää.

Eilen tuntui, että minun elämäni pyörii täysin tämän projektini ympärillä. Pitäisi tehdä ja ajatella välillä muutakin. Kaikkeen menemiseen liittyy kuitenkin syömistä ja juomista, jotka eivät tosiaankaan tule nyt kyseeseen.

Projekti on edennyt hyvin. Redujen aikana (11.6. - 19.8.) on mennyt 8,1 kg. Entisellä tyylillä sain tuon määrän putoamaan vuodessa. Lääkkeen on pakko vaikuttaa jotenkin aineenvaihduntaan, eivät elintapani niin paljon ole muuttuneet.  D2-tautinikin voi hyvin. Sokeriarvot ovat madaltuneet. Verenpaine on normaali.

Jotain muuta pitäisi silti keksiä elämään. Taidan tilata huomenna kampaajan, se aina piristää mukavasti. Samalla reissulla voisi käydä kuntosalilla.

 

Koko kesän on oikeassa kyljessä ollut pientä jomotusta. Sappikivi siellä ilmoittelee olemassaolostaan.
Sellainen on todettu jo ainakin kaksikymmentä vuotta sitten, mutta se on ollut suhteellisen kiltti: ei mitään kamalia kipukohtauksia.

Olen huomannut, että se alkaa oireilla, jos teen jotain työtä, jonka takia joudun olemaan kumarassa. Marjojen poiminta-aikana esimerkiksi sapen kohta on melkein poikkeuksetta kipeä. Kipu säteilee selkään. En ole poiminut marjoja, mutta olen katkonut oksasaksilla vesoja rannassa.

On minulla siihen kipulääkettä, mutta en ole ottanut sitä, kun on tämä redulääkityskin.

Työterveyslääkäri aikoinaan lähetti leikkaukseen. Sairaalassa kuitenkin todettiin, että ei näin lihavaa ihmistä kannata leikata, jos ei ole tosi kamalia oireita. Haitat voisivat olla suurempia kuin hyödyt. Tähystysleikkausta ei voitaisi tehdä liian paksun mahan takia. 

Noin kahdeksan vuotta sitten kävin viimeksi ylävatsan ultrassa. Siinä kiven todettiin olevan ennallaan. Miten lienee nyt? Otan senkin puheeksi lääkärin kanssa.

Olen kuullut, että pelkkä rankka laihduttaminen saatta aiheuttaa sappivaivoja. Esimerkiksi yksi nutraamisen vasta-aiheista on sappikivitauti. En silti usko, että n. 1200 kcal:n dieettini on liian raju. Eikä redun selosteessa sappivaivoista puhuta mitään mahdollisina haittavaikutuksina.  

Eilen oli tiukka paikka. Olin yksin kotona ja mieleni teki mennä syömään jotain, ihan pientä, vaikka päivän kiintiö oli jo täysi. Ei ollut edes nälkä.

Kyseessä on opittu tapa reagoida yksinäisyyteen. Minulla oli pilvin pimein mielenkiintoista tekemistä, mutta kiertelin kaappeja taas entiseen tapaan. Nukkumaan käydessäkin vielä mietin, voisinko sittenkin jotakin nappaista, vaikka tomaatin.

Heräsin kahden aikaan ja huomasin selvinneeni voittajana. Aamulla vaakakin palkitsi uudella, entistä alemmalla lukemalla.

Elisabeth L. kieltää ottamasta ensimmäistä pakkopalaa, koska siitä alkaa kierre. En minä ole suhtautunut niin tiukkapipoisesti, voin kyllä syödä jotain ylimääräistä, vaikka kalkkunasiivun. Nimen omaan jotain proteiinipitoista.

Silti olen sitä mieltä, että minun juurrettava pois entiset, ongelmalliset tapani ja keksittävä jotain muuta niiden tilalle.

Tänään on kulunut kaksi vuotta siitä, kun aloitin loppuelämäni ja tämän blogin. Olin toki sitä ennenkin laihduttanut, jopa kymmeniä kiloja. Kiloilla on vain taipumus kipaista takaisin. Eivät sentään kaikki kilot tulleet takaisin, ymmärsin pysäyttää painonnousun ajoissa.

Kaksi vuotta sitten lopulta totesin, että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa suuntaa. Ei väliä, kuinka paljon, kunhan pidän oikean suunnan - alaspäin.

Kaksi askelta eteenpäin, yksi taakse -menetelmällä kevennyin kahdeksan kiloa. Olen ylistänyt hitautta, koska arvelin sen takaavan painonpudotuksen pysyvyyden. Noin kahdeksan kuukauden jumituksen jälkeen kyllästyin hitauteen ja lopulta kesän 2008 alussa pyysin lääkäriltä reseptiä. Sen jälkeen paino on pudonnut 7 kiloa.

Kaiken kaikkiaan tämän kahden vuoden aikana olen hävittänyt varrestani luomuna ja kemian avulla 15,5 kg. Tickeriini olen aloituspainoksi merkinnyt huippupainoni: se näyttää komeammalta.

Tavoitteeni on kaksinumeroisessa. Sinne on vielä matkaa. Katson sitten, miten jatkan.

Tuntuu siltä, että redu 10:n vaikutus on alkanut hiipua. Pääsen lääkäriin syyskuun alussa. Jos tilanne vaatii, pyydän vaihtamaan 15 mg:aan.

Punaruskean historiaa voi lukea täältä.

Redujen myötä olen tullut kärsimättömäksi. Olen jo ikään kuin tottunut siihen, että paino laskee lähes joka päivä. Kun niin ei tapahdukaan, alan hermoilla. Aika kummallista, kun tietää kuinka kauan olen jaksanut sietää jumitusta aiemmin.

Tänään tapahtui sitten odottamani liikahdus oikeaan suuntaan.  Jippii!!!

Aamun lehdestä luin uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan kömpelöistä lapsista, joilla on huonot kädentaidot, tulee lihavia aikuisia. Vielä korostettiin, etteivät lapset olleet lihavia alun perin. Eli eivät siis lihavuuttaan olleet kömpelöitä.

Minä olen ollut lihava vauvasta saakka, mutta en kovin kömpelö. Olin jopa hyvä voimistelemaan ja urheilemaan. Liikuin lapsena  ja nuorena paljon. Kömpelö olin vain, kun jännitin. Tanssimaan en koskaan oppinut. Enpä ole taitoa juuri tarvinnutkaan.

Siihen maailman aikaan ei kömpelöitä lapsia rohkaistu, vaan itketettiin voimistelutunneilla. Muistan näin käyneen monelle laihalle, mutta voimattomalle luokkatoverilleni. Onneksi ei minulle!

Tulihan se sieltä, jumitusvaihe. Olen elänyt ihan kunniallisesti viime aikoina, vaikka eipä se aina siitä kiinni ole, kuten on huomattu.

Täytyy toivoa, että jumi on tilapäistä. Joillakin tutuilla on 10 mg:n redujen vaikutus loppunut suunnilleen tässä vaiheessa, n. seitsemän kilon pudotuksen jälkeen. Olen myös kuullut, että yleensä aloitetaan heti 15 mg:lla, jos BMI on enemmän kuin 32. 

Lääkäriin pääsen vasta syyskuussa, joten tähän hätään ei ole muuta ratkaisua, kuin jatkaa entiseen malliin. Kunhan edes pysyy tässä eikä nouse.

Nyt on jotenkin tullut niin merkittäväksi tarve saada vaaka näyttämään kaksinumeroista. Tuo lukema on jo niin lähellä, että uskon sen saavuttavani.

Vaaka oli ystävällinen ja muutaman päivän siksakin jälkeen antoi uuden, alemman lukeman. Parisataa grammaa parani entinen ennätys. 

Eilen tein rannassa raivaustöitä. Tänään sataa, taitaa olla kuntopyöräpäivä! Olen tosi tyytyväinen talvella ostamaamme kuntopyörään. Kun se on keskellä olohuonetta, on päivän liikunta-annos helppo suorittaa, vaikka telkkaria katsellen.

Tänään kirjaan poikkeuksellisesti tännekin päivän ruuat. Joka päivä kirjaan ne paperille ja kiloklubiin. Tämän kerran tännekin:

Aamiainen: Vaasan 100-prosenttinen ruisleipä (2 viipaletta), kummankin päällä siivu Saarioisten kultakalkkunaa, 2  tummaa luumua, mustaa kahvia.

Lounas: jauhelihakastiketta, runsaasti aurinkovihanneksia, luumu

Välipala: omena, kahvia

Päivällinen: kevytviili, 2 palaa sataprosenttista ruisleipää, siivu graavilohta, 3 siivua kultakalkkunaa

Iltapala: herkkutatti, 2 tomaattia, siivu 100-prosenttista ruisleipää, siivu graavia lohta

kaloreita noin 1000

Poljin kuntopyörää 15 minuuttia, minkä jälkeen lähdin ulos sauvakävelemään noin 40 minuutiksi.

Tänään palasin taas redulinjalle, kun tuntuu, että oireet ovat ohi. Katsotaan kuinka käy. Tein äsken raskaita ympäristönhoitotöitä ja kävin uimassa. Vesi ei ollut liian kylmää, ihan uintikelpoista.

Paino ei ole nyt laskenut, vaan on ollut täysi työ pysyttäytyä entisessä ennätyksessä. Reduttoman päivän kunniaksi eilen lipsuin ruodusta. Ei mitään vaarallista, ei syntisiä herkkuja, vaan ihan tavallista ruokaa, mutta enemmän kuin tavallisesti.

Tänään tein hyvää lohikeittoa, jossa on kalan lisäksi vain suikalejuureksia, valkosipulia ja yrttejä. Vaikka söin sitä turhan paljon, kaloreita ei ole tullut liikaa. Kunhan pysyn koko illan ruodussa. Ja onnistuuhan se, redu toimii taas.

Keskiviikkoiltapäivästä saakka minulla on ollut hieman omituinen olo. Kahtena päivänä syke oli korkealla, sitten se putosi yhtäkkiä alemmaksi kuin normaalisti. Samaan aikaan on vasemmalla puolella rintaa ollut eräänlaista polttelevaa tuntemusta.

Huolestuneena luin terveyskirjastoa, mutta tuntemukseni eivät sopineet mihinkään tunnettuun sydänoireiluun. Varmuuden vuoksi en tänään ottanut redua. Katson, miten tuntemukset muuttuvat jos muuttuvat.

Tänään pääsin takaisin keskiviikkoaamun lukemaan eli ruodussa ollaan. Tänään täytyy siis olla luomuna, ilman redua. Saa nähdä, miten käy. Synttärikutsuille en lähde ollenkaan, varmuuden vuoksi.

Aika hankalaa on vaimentaa kovasti tarjoilujen takia uurastaneen emännän intoa. Niinpä eilen tuli syödyksi kesän ensimmäinen grillimakkara! Vaaka huomautti heti aamulla sopimattomasta käyttäytymisestä.

Kirjasin rehellisesti kaikki ruuat kiloklubiin. Kun normaalisti syön noin 1000 - 1300 kcal päivittäin, eilinen kipusi 1550:een. Ei kai yksi pääsky kesää tee tässäkään tapauksessa. Juomien suhteen pysyin lujana: mukana oli muitakin kieltäytyjiä, kuka auton kuka muun syyn takia.

Tästä eteenpäin taas ruodussa. Lauantaina olisi syntymäpäiväkutsut, mutta isossa väkijoukossa ei kukaan kiinnitä huomiota toisen syömisiin tai syömättä jättämisiin.

Aamulehdessä kerrottiin tänään tutkimuksesta, jonka mukaan syömishäiriöt johtuvat usein perimästä. Syömishäiriöksi luettiin tässä artikkelissa myös BED eli ahmiminen ilman oksentamista. Usein kirjoitetaan vain anoreksiasta ja bulimiasta.

Olen pitänyt itseäni syömishäiriöisenä. Syömishäiriöistä on alettu puhua ja kirjoittaa oikeastaan vasta viime vuosikymmeninä. Minun suvussani ei ole kerrottu olleen bulimiaa tai BEDiä, on ollut vain tukevia ja lihavia ihmisiä sekä isän että äidin puolella. Äitini ei ollut ylipainoinen, vaikka sairastuikin diabetekseen keski-iässä. Isäni oli pulska jo lapsena, mutta se on varmaan ollut myös hänen pelastuksensa keuhkotautisen äidin poikana. Isän sisaruksista kaksi isää vanhempaa ja yksi nuorempi kuolivat vauvoina. Isoäitini kuoli keuhkotautiin isäni ollessa kuusivuotias. Isä lihoi oikeastaan vasta kymmenvuotiaana, kun hänet lähetettiin kasvatiksi maalaistaloon, jossa ruokaa riitti orvollekin.

Kukapa sen tietää, kuinka moni äitini suvun lihavista tädeistä ja sedistä söi ahdistukseensa. Laihemmista aika monella oli mielialaongelmia! Jospa syöpöt hoitivat ahdistuksensa syömällä kuten minä.

Tänä iltana täytyy pysyä lujana. En halua romuttaa saavutettua tulostani, on se sen verran tiukassa kuitenkin ollut. Vaaka ilmoitti tänään taas uuden, entistä alemman luvun.

Illat ovat aikaisemmin olleet vaikeita, mutta nyt tuntuu, että alkaa helpottaa. Olen noudattanut ravitsemusterapeutilta saamaani neuvoa syödä joka aterialla proteiineja. Kiloklubin laskurista näen helposti hiilareiden, rasvojen ja proteiinien suhteen. Käytännössä syön hiilihydraatteja noin 130 g tai allekin päivittäin. Ruokailusysteemini alkaa lähestyä ns. hyväkarppausta.

Toissailtana nakersin kaalinpäätä iltanälkääni, eilen söin jäisiä karpaloita. Niidenkö syytä lienee, että nestettä on poistunut merkittävä määrä!

Kummallista - tähänkin jotenkin turtuu. Siis siihen, että joka aamu vaaka näyttää satasen (gramman) pudotusta. Alkaa uskoa kaikkivoipaisuuteensa.

Pitäisi muistaa, että itsestään tämä ei suju. Joka päivä on keskityttävä siihen, että syö oikein ja liikkuu edes vähän. Jos unohtaa kontrollin, alkaa lipsua - reduista huolimatta.

Huomenna on taas edessä koettelemus - kyläily ystävien luona. On kieltäydyttävä tervetulodrinkeistä ja grillimakkaroista, vaikka emäntä kuinka päivittelee. Normaali ihminen ei ymmärrä, että pienikin lipsuminen voi romuttaa viikkojen tulokset syömisvammaisella.

No, ehkä saunominen ennen ateriaa auttaa. Nahka on alkanut roikkua jo siihen malliin, että sen saattaa joku ulkopuolinenkin huomata. Alleja ei tässä iässä mikään liikunta poista, hetulat vain heiluvat tyhjempinä käsivarsien alla.

Minulla on mielikuva itsestäni laihempana: pukeudun pitkähihaisiin ja peittäviin, mutta tyylikkäisiin vaatteisiin. Kasvojen nahistumista ei pysty peittämään, mutta jospa laskokset asettuisivat asiallisesti. Silmät varmaan tulevat paremmin esiin, niitä täytyy siis meikillä ja laseilla korostaa.

Tässä sitä taas suunnitellaan tulevaisuutta ;), vaikka mottoni on päivä kerrallaan, parhaana kaksi.

Olen oppinut vuosien mittaan, että ongelmassani tai projektissani olen lopultakin täysin yksin. Kukaan muu ei voi minua auttaa: kaikki on omien korvieni välissä.

Toki voin ottaa mallia muista ja käyttää heidän oivalluksiaan hyväkseni. Olen löytänyt runsaasti käyttökelpoista tietoa kohtalotovereiden blogeista. Olen kuitenkin eri ihminen fyysisesti ja psyykkisesti ja historialtani. Minun on löydettävä oma tieni.

Mieheni tukee minua henkisesti. Hän ei ole koskaan moittinut tai painostanut minua.  Nykyisin kerron hänelle avoimesti, missä mennään, näytti vaaka sitten suuntaan tai toiseen.

Silti olen yksin. Yksin keskellä kaiken. Vain minä olen vastuussa.

 

Huomasin, että olenkin nyt saavuttanut sen viisi prosenttia, joka on KELAn kriteereissä mainittu edellytyksenä redun korvattavuuteen. Muut kriteerithän minulla täyttyvät: on D2 ja verenpainetauti ja BMI on erittäin riittävä. Kriteereissä mainittu aikaraja ei minulla ole vielä täyttynyt.

KELAlle ei riitä pelkkä painonpudotus, vaan on oltava jo oheistauteja. Minä monien muiden kanssa ihmettelen miksi. Eräskin pudottaja on redujen kanssa pudottanut yli 50 kg noin puolessa vuodessa, mutta korvausta ei saa. Luulisi, että suosittaisiin kroonisten kansantautien ennaltaehkäisyä!

Nyt on tullut takapakkia. Liikunta on jäänyt sairauden vuoksi vähiin, ja tunnepuolikin on hieman tökkinyt. Redun jätin pois vain kahtena päivänä. Kysyin lääkkeiden yhteensopivuutta apteekista: esteitä yhtäaikaiselle käytölle ei ole.

Tunnepuolelle on vaikea löytää korviketoimintaa, varsinkin kun en ole voinut edes lähteä luontoon kävelemään, uimaan tai pyöräilemään. Ongelma on nyt ohi, mutta kaipaisi kyllä pätevää ratkaisua.  Psykologit neuvovat vain odottamaan, että tunne menee ohi. Ei oikein onnistu. Pitäisiköhän ruveta paiskimaan vaikka pieniä kiviä metsään!

Lopetin redun viikoksi. Sain antibioottikuurin enkä tiedä, miten  lääkkeet reagoivat keskenään. Nyt täytyy yrittää entiseen tapaan luomuna.

Harmi, etten voi mennä uimaan. Uiminen on tehokasta ja mukavaa liikuntaa. Vedetkin ovat sopivasti lämmenneet.

Monet kirjoitukseni olleet sisällöltään ns. psyykkaamista. Olen lukenut Elisabeth L:n Mannaa laihduttajalle -kirjaa, jossa on päivän sana vuoden jokaiselle päivälle. Olen peilannut kyseisiä tekstejä omaan itseeni ja koettanut opetella elämään uudella tavalla. Olen myös saarnannut hitaudesta ja sen terveellisyydestä laihtujalle.

Nyt kun alamäki on saanut uutta vauhtia kemiasta, en enää tiedä, mitä ajatella. Käytännössä ruokamäärät ja kulutus ovat samalla tasolla kuin ennenkin. Jumittunut jarru on vain irronnut. Onko pohdiskeluni ollut turhaa, jos koko homma on kiinni vain kemiasta, joka auttaa aineenvaihduntaa.

Kemian vaikutus loppuu jonain päivänä, viimeistään vuoden kuluttua. Kyseistä lääkettä ei yleensä suositella käytettäväksi pitempään. Silloin olen oman itseni varassa. Luultavasti Elisabeth L:n kirjaa tarvitaan taas, koska entiseen ei ole paluuta.

Ihana ongelma on vaatevarastoni. On mieltä ylentävää mahtua joihinkin entisiin lempivaatteisiin, ainakin niihin, jotka ovat ns. ajattomia. Toisaalta pitkikset hölskyvät ja uusia en haluaisi vielä ostaa, jospa tästä vielä kymmenisen kiloa menisi! Syksyllä odottaa uusi ongelma: mitä tehdä talvitakille. Onhan se kulunut ja väljäkin, mutta kannattaako tässä vaiheessa uutta ostaa, jos tämä vaikka tästä vielä edistyy...

Jos minulla olisi kunnolla varaa, menisin ja ostaisin syksyllä koko garderoobin uusiksi. Se piristäisi varmaan mieltä aika lailla. Mutta mitään järkeä siinä ei ole.

Vaaka oli taas minulle ystävällinen. Parisataa gramma meni alaspäin.