Polvi pudotti maan pinnalle. Kipeytyi yllättäen taas. Tiedänhän minä, että nivelrikkokipu on aaltoilevaa. Nyt täytyy varmaan ottaa uusi asenne elämään. 

Olen flunssan jälkeen ottanut cpap-laitteen uudestaan käyttöön. Yskiessä sitä ei voi käyttää. Uusi laite aiheutti minulle suun kuivumista. Siihen on lopulta toiminut apteekista saatava geeli. 

Cpapin käyttö on tärkeää painonhallinnan kannaltakin. Kun nukkuu yöt kunnolla, jaksaa paremmin paneutua dieettiin. 

Neljä kiloa pitäisi saada pois ennen tammikuun loppua. Normaalisti se ei ole paljon mitään, mutta kun en pysty liikkumaan ja muutenkin on aineenvaihdunta vuosien myötä hidastunut, se on minulle vaikeaa. 

Mutta tästä jatkan. Kipeä polvi on aika lailla parantunut (ei se nivelrikko mihinkään katoa). Olen miettinyt, että en varmaankaan vielä tarvitse sitä leikkausta. Koetan pärjätä ilman. Painon pudottaminen auttaa kuitenkin jonkin verran. Tiedän sen siitä, että painavan kauppakassin kanssa polvi tuntuu kipeältä. Jos sen kauppakassin verran saisi painoa alaspäin, luulisin sen helpottavan nivelen kuormaa. 

Sitten kun lopulta oli pakko lähteä kauppaan, tuli tehtyä klassinen virhe. Väsyneenä ja sairaana ostin liikaa ns. herkkuja, jotka eivät normaalisti kuulu ruokavaliooni. 

Olen nyt pari päivää ollut kuumeeton ja yskäkin on vähentynyt. Huomenna uskaltaudun vaa'alle. Lukema voi kauhistuttaa. Toivon kuitenkin, että kaloreita on kulunut myös ankaran yskinnän myötä. Huomenna sen näkee, jos ja kun uskaltaa.

Lääkärin asettamasta tavoitteesta olen vielä kaukana. Tämänaamuinen antaa kuitenkin toivoa: vaikka en voi harrastaa liikuntaa, paino putoaa ruokavaliolla. Hitaasti. Mutta putoaa.

Parasta olisi pitää verensokeri niin normaalina kuin mahdollista. Silloin laihtuminen onnistuu paremmin.

Eilen olikin kahden tunnin sokeri vain 4,3 (tavoite on alle 8). Se mitataan kaksi tuntia aterian jälkeen. Paastosokerit eivät laske enää, vaikka mitä tekisi. Pitkäsokeri oli viimeksi mitattaessa 42. Tuossa lukemassa se ei ole ollut aikoihin.

Kunpa tämä jatkuisi ilman takapakkeja.

Muuten, jättäydyin pois siitä läskimyytin murtajien facebook-ryhmästä. Niiden viestien lukeminen ei tee minulle hyvää.

Tänä päivänä aloitan uudelleen. Ihan hyvin ei alku mennyt, sillä hermostuin tyttäreni puhelusta. Ei minulla siihen mitään syytä ollut, mutta tunnetilat tarttuvat - puhelimitsekin. 

Loppupäivä on aikaa tasoittaa tilanne. Olen tänään väsynyt, viime yö meni huonosti. Peruutin huomisen unipolikäynnin, sillä jännitän varhaisia lähtöjä. Sain ensi viikolle ajan vähä n inhimillisempään aikaan. 

Eteenpäin, sano mummo lumessa. 

Tämä tunnesyöminen on elämänikäinen tosiasia. Vaikka äitini vei leivän kädestäni yrittäessään laihduttaa minua, hän lohdutti minua ruualla. Kun putosin puusta, sain sänkyyn mukaan rusinapussin loput. 

Ei tässä mitään peruuttamatonta tapahtunut. Enkä edes kunnolla sortunut. En syönyt sopimattomia. Söin vain liikaa, en pysynyt omassa otteessani. 

Nyt on tulossa toinen koettelemus. Olemme kutsuneet ystäviä kylään ja tarjoamme tietysti hyvää ruokaa ja viiniä heille. Miten pidän itseni kurissa? Päätin ostaa vichypullon ja kaataa siitä itselleni. Saa nähdä, miten minulle käy. Ruuaksi olen suunnitellut ihan tavallista ja kevyttä apetta. Kunhan en innostu syömään liikaa. 

Olen mukana läskimyytin murtajien facebook-ryhmässä. Ei se oikein vastaa minun toiveitani, mutta yritän vielä. Pointti on siinä, että ryhmäläiset ovat pääosin seuraavaa sukupolvea. Tunnistan kyllä heidän tunteensa, mutta ne eivät enää kosketa minua. Vanha mikä vanha. 

Minä en ole koskaan kelvannut. Lapsesta saakka kokoani on päivitelty, moitittu ja naurettu. Olen ollut koko elämäni tietoinen väärästä ulkomuodostani. Äiti tietysti yritti laihduttaa minua, mutta hänenkin kommenttinsa sattuivat. Saunassa pestessään minua hän läpsäytti selkääni sanoen "possun selkä". 

Vaikka teini-iässä en ollut ihan hirveän ylipainoinen, kommentoijia silloinkin riitti. Ainakin terveyshenkilöstö piti huolta, että tiesin ongelmani, jos itse sen joskus unohdin. 

Oikeastaan sain olla melko rauhassa 90-luvulle saakka. Siinä vaiheessa media innostui ylipainosta. Ja vaikka nuo jutut eivät suoraan minua koskekaan, olen aika herkkä kaikelle lihavuusjutuille. Loukkauksia on riittänyt. 

Toivon, että kehopositiivisuus valtaa alaa, että edes nuoremmat saisivat elää rauhassa. Minua se ei enää auta. Minua auttaa ikä: mummo saa oli pyöreäkin.

Tänään katsoin kolmen viikon kehitystä ja totesin, että olen kuitenkin keventynyt jo puolitoista kiloa. Seuraava tavoitteeni on kilon päässä, silloin siirtyisin sairaalloisesta vaikeaan. 

Vesijumppa ja -juoksu on ainoa liikuntamuotoni. Kävely ei oikein onnistu. Tottakai kävelen, kun on pakko, mutta erillisiin lenkkeihin en pysty polveni takia. Eilen kävin kyllä alhaalla rannassa kävelysauvojen kanssa. Kunto on kohentunut, jaksoin nousta mäen hyvin, ei tullut hengästystä. Tai ei kai sitä olisi voinut tullakaan, sen verran hitaasti rinteen nousen. Kävin etsimässä sieniä, en löytänyt juuri mitään. Puolukoita sen sijaan näyttää tulevan ihan omasta pihastakin.

Mieliala on kohtuullinen. Lapsiani ja heidän ongelmiaan vähän suren, mutta oma elämä on kunnossa. Tässä iässä ei nyt enää niin ihmeellisiä asioita odota, kunhan pysyn toimintakykyisenä.

Aloitin sukankutomisen. Onneksi talosta löytyi sopivia lankoja. ja sukkia tarvitaan. Minulla on kolme aikuista lasta ja heillä yhteensä 9 lasta. Mumma ehtii kutoa monta sukkaa laiharinsa ohessa. Jouluhan tässä uhkaa joka tapauksessa.

Eilen vesijuoksin 45 minuuttia ja sen päälle vesijumppasin toiset 45 minuuttia. Sitten olikin jo niin nälkä, että lounastin uimahallin kahviossa. Siellä on hyviä salaatteja, mutta ne eivtä pidä nälkää. Ennen kuin olin kotona, nälkä oli niin kiljuva, että oli vaikea ostaa vain terveellistä ja tarpeellista kaupassa, 

Illalla oli päänsärkyä. Se on minulle tavallista vesiurheilun jälkeen. En tiedä, miksi - ehkä nestehukkaa tai muuta sellaista. Toiset sanovat, että vesivyön käyttö sitä aiheuttaisi. 

Painon pudottaminen on periaatteessa yksinkertaista. Ei tarvitse kuin syödä vähemmän ja liikkua enemmän.

Niin, perusasiat ovat yksinkertaisia. Fyysinen olomuotoni pienenee varmasti, jos toimin näin. Joskus aikaisemmin käytin matematiikkaa: jos vähennän noin ja noin paljon kaloreita ja kulutan noin ja noin paljon. Se muuten toimikin ensimmäisillä itseorganisoimillani kerroilla. Ikä vain tekee tepposet, ihmisen peruskulutus vähenee ikääntyessä.

Eniten minulla on haittaa korvieni välissä olevasta alueesta, varsinkin siitä tunnepuolesta, jonka uskon siellä asustavan. Ei minua haittaa, vaikka tunnen oikeaa nälkää, voin olla nälkäinen. Ei tämä todellakaan ole siitä kiinni.

Ongelma on tunteiden käsittelyssä, kuten olen monta kertaa todennut. En osaa hoitaa tunteitani muuten kuin ruualla. Olen oppinut sen tavan jo lapsuudessa. Sitä taustaa vastaan voi ymmärtää sairastumiseni masennukseen silloin, kun pudotin vuodessa 30 kiloa. Sielu ei oikein pysynyt perässä.

Olen arvellut, että hitaus voisi tässä auttaa. Jos paino putoaa hitaasti, sielu ehtii mukaan. Mutta tunnetiloihin pitää löytää uudet konstit. Parasta olisi, jos en kokisi mitään tunteita. Olisin kuin viilipytty vain.

Valitettavasti olen ajattelultani aika mustavalkea. Joko kaikki tai ei mitään. Pitäisi löytää harmaan sävyt.

Ihminen ei ole koskaan liian vanha oppimaan. Ehkäpä minäkin opin.